Syksy etenee välillä pakkasen ja lumen, välillä vesisateen merkeissä. Kävin tänään tarkistuttamassa hampaani, kun koko leukaan säteili ikävää kipua. Ei siellä reikää ollut, mutta viisaudenhammas oli kasvanut vinoon. Ottivat sen pois ja nyt on poski arkana. Vielä olisi edessä toisen mokoman poisto, mutta onneksi hammaslääkärikammo keveni tämänaamuisen käynnin seurauksena.

Olen saanut pitkästä aikaa jotain valmiiksi. On se kumma, miten helposti itseensä saa liikettä, kun on joku määrätty aika, jolloin on oltava valmis.

2-vuotias kaveri sai viime kuun puolivälissä synttärilahjaksi lorupussin. Kaikkien hienojen uusien lelujen keskellä se ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, mutta pidemmällä tähtäimellä siitä on varmasti iloa. Laminoin runokortit itsestäänlaminoituvalla muovilla, en siis tarvinnut konetta. Koska käsialassani on toivomisen varaa, tulostin tekstit ja toiselle puolelle tulevat kuvat.

Kahdeksan täyttänyt tyttönen taas sai lahjaksi kassin. Jotain extraa piti yrittää keksiä, joten ompelin toiselle puolelle koristeellista kangasta ja toiselle puolelle läpinäkyvän taskun. Tyttö on mainio piirtämään, joten taskuun voi pujottaa oman piirroksen tai vaikka valokuvaajaäidin otoksen.

Vauvoja syntyy sulostuttamaan maailmaa vähän väliä. Värjäsin joku aika sitten harsoa, josta sitten tein ihan perus pyyhkeitä. Saimme itse Hipun synnyttyä keltaisen harson, joka on saanut kunnian kulkea mukana vaunuissa. Se on niin kauniin pirteä. Harsojen lisäksi olen saanut aikaiseksi pari vaippaa. Hyvä minä!

Muuten, uudet ihanat verhoni osottautuivat liian lyhyiksi ikkunaan. Tietysti tarkistin vasta sitten, kun olin kiskonut edelliset alas... Täytyy kehitellä niistä jotain muuta mukavaa.