Riika, varsin mukava paikka.
On siis aika vetää langat yhteen kiertueeltamme. Viikko sitten hyppäsimme junaan tavoitteenamme viettää pääsiäinen rannikolla, juhlia Hipun uusinta serkkua ja lentää livauttaa Riikaan seuraaviksi neljäksi päiväksi. Ja niin juurikin teimme.
Olisitte nähneet ilmeeni, kun kaarroimme bussilla Air Balticin koneen viereen, jonka oli määrä kuljettaa meidät määränpäähämme. Kone oli pienin matkustajakone, jossa olen ollut. Potkurien käynnistyttyä pelkäsin tartuttavani pienoisen paniikkini Hippuunkin, mutta itse asiassa matka oli yllättävän tasainen ja laskut suorastaan pilvenpehmoisia. Hippulainen kiljui koneessa, kun ei päässyt juoksemaan, mutta muuten selvisimme hyvin. Perillä meitä odotti kevätaurinko, joka ei juurikaan pääsiäisenä kaakonkulmalla näyttäytynyt. Fiilikset olivat korkealla ja saapuessamme keskustaan bussilla maltoimme vaellella vanhankaupungin läpi ja istuskella vapaudenpatsaan katveessa evästämässä ennen hotellille menoa. Maanantai oli tietysti Latviassakin pyhäpäivä. Kadut olivat hiljaiset ja useimmat kaupat kiinni. Hotellimme Tia oli hieman kauempana keskustasta Krisjana Valdemara ielalla. Kartan osoittamalla paikalla oli romahtanut talonrähjä, mutta hotelli onneksi sijaitse tien toisella puolella varsin hyvässä kunnossa. Meidän kannaltamme hotelli oli kerrassaan mainio. Huoneemme käsitti itse asiassa kaksi huonetta, joista toisessa oli parisänky, toisessa kapea sänky ja molemmissa telkkarit. Lasten matkasängyn sai pyytämällä ja kun Pieni laitettiin yöpuulle saatoi vanhempien ilta vielä jatkua ilman hiippailua pimeässä. Kirjat ja lehdet unohtuivat Suomeen, joten pääviihdykkeenä toimi BBC Entertainment. Huoneessa oli myös kylpyamme, mikä osoittautui kaikkien suosikiksi parin kylmän päivän iltana. Kuuman kylvyn jälkeen uni maittoi.
Kahleet ne on, mitkä avioliiton pitää kasassa. Ei vaan, mielestäni oikein kaunis perinne.
Matkaoppaassa varoiteltiin, ettei Riika ole kovin lapsiystävällinen kaupunki. Puolensa ja puolensa. Syöttötuoli puuttui monesta ruokapaikasta ja kahvilasta. Toisaalta kaupungissa on lapsia kiinnostavaa viihdykettä, kuten nukketeatteri ja sirkus. Näistä kummallakaan ei sattunut olemaan näytöksiä meidän vierailupäivinä, mutta jos olisimme viipyneet viikonloppuun, olisimme päässeet nauttimaan molemmista. Hippu ei vielä ymmärtänyt mitä menetti ja oli onnellinen Esplanadin ja Wöhrmannin puistojen leikkikentistä. Ja kun suomi ei kovin hyvin vielä onnistu, ei kielimuurikaan leikkikavereiden löytymistä estänyt. Äiti sen sijaan aiheutti pahennusta hävyttömillä huuteluillaan. Huomasin minulla olevan tapana huutaa usein "HUI!", kun Hippu laskee isosta liukumäestä tai ottaa kovat vauhdit kiikussa. Venäjäksi moinen on hävytön kirosana ja venäjänkielentaito on paikallisilla laajasti hallussa. Hippulainen oli myös innoissaan pii-paa-autoista, linnuista sekä ihanilla vanhoilla rappusilla istuskelusta kävelyn lomassa. Rappuset ovat yksi lapsiperheiden oloa hankaloittava tekijä. Hissejä ei tahdo löytyä mistään, mutta joka paikasta löytyy rappusia. Olimme varautuneet siihen ja tuunatut matkarattaamme ovat kuin tehty Riiassa matkailuun, kapeat ja kevyet. Autot ja pyörät ajavat keskustassa ja vanhassakaupungissakin kovaa, mutta ottivat kuitenkin myös hyvin huomioon jalankulkijoita.
"Huuuuii!"
Matkaoppaan mukaan moni asia on "naurettavan halpaa", mutta tämä vuodelta 2005 peräisin oleva tieto on jo vanhentunut. Hieman Suomea edullisempi hintataso ei missään vaiheessa äitynyt hupaisuuksiin asti. Ensimmäisenä päivänä ruokailimme Steiku Haoss -nimisessä ketjuravintolassa, mikä ei antanut kovinkaan vahvaa alkua. Ruoassa sinänsä ei ollut moitteen sijaa, mutta pasta-annoksemme olivat kovin pienet ja lopulta koko reissun kalleimmat. Seuraavana päivänä aterioimme lähempänä hotelliamme sijaitsevassa blinipaikassa Brivibas ielalla, jonka ruoka vuorostaan pääsi listamme surkeimman makuiseksi. Lounashetki oli kaikkiaan rasittava, kun Hippu ei suostunut aluksi syömään, vaan päätti heittää pöperönsä äitirukkansa ainoille housuille. Otimme pit stopin naistenhuoneen puolella ja vessassa käydessäni jouduin melko epämiellyttävään tilanteeseen. Jätin naperon oven ulkopuolelle ja kiskoin jäykän lukon kiinni. Latviassa vessan valokatkaisijat ovat ulkopuolella ja tässä tapauksessa niin alhaalla, että natiainen sai napsautettua valoni pois. Samalla huomasin lukon jääneen jumiin. Huusin miestä apuun, joka ei kuullut kunnolla ja luuli minun vain pyytävän viemään lapsi pois oven takaa. Aikani karjuttua asioiden oikea tola kuitenkin selvisi vessan ulkopuolisille ja kaikki päättyi hyvin. Ja pienen tauon jälkeen Hippukin suostui syömään. Ruokailukokemuksemme alkoivat parantua loman loppua kohden. Bremenin soittoniekkojen patsaan lähettyvillä on ravintola, jonka terassille paistoi ihanasti aurinko. Ruoka ei ollut halvimmasta päästä, mutta mielestämme edullinen. Paikasta sai aivan mahtavan hyvää pihviä! Toinen kulinaristinen kohokohta sattui viimeiselle päivälle, kun vierailin elämäni ensimmäistä kertaa japanilaisessa ravintolassa K. Barona ielalla. Misokeitto ei ollut mieleeni, mutta lounaslajitelma oli erittäin maukas ja täyttävä. Riiassa mieleeni olivat erityisesti konditoriat. Niissä hintataso on alhainen ja leivokset aivan ihania! Paikoista saa yleensä myös suolaisia. Hieman ehkä yllättäen edullisin konditoria löytyi Liivin aukiolta, erittäin kalliin ravintolan vierestä. Pieni tönö oli hyvällä paikalla, mutta edullinen. Valikoima ei tosin ollut paras mahdollinen, mutta sai istua taas auringossa.
Ravintoloiden sisustuksissa on ihanaa kekselijäisyyttä, mutta usein moninaiset ideat ovat kaikki ahdettu samaan tilaan.
Riika on täynnä historiaa ja sehän sopii minulle. Se oli yksi tärkeimmistä hansakaupungeista ja kauppiaista kerrotaankin monia hupaisia anekdootteja. Liivinaukion laidalla sijaitsevan Kissatalon (Kaku maja) omistajaa ei hyväksytty kiltaan ja protestina hän käänsi katolla nököttävät kissapatsaansa pyllistelemään killan suuntaan. Tarkoitus oli käyttäytyä maassa maan tavalla kuten kunnon suomalaiset konsanaan, mutta häveliäisyys voitti... Linnat ovat lähellä sydäntäni, mutta Riian linnassa käynti jäi ohimarssiksi seuran kiinnostuksen puutteen vuoksi. Kovin laajasti siihen ei edes pääse tutustumaan, koska presidentti asuu linnaa. Kannatankin Olavinlinnan muuttamista presidentin jouluasunnoksi, niin saadaan vähän pätäkkää niihin restaurointitöihin. Hipun päiväunet käytimme museoissa vierailuun. Ehdimme nähdä vuoden 1991 tapahtumista kertovan Barrikadimuseon (ilmainen), Miehitysmuseon (ilmainen), joka aikoinaan oli rakennettu punaisten tarkka-ampujien muistolle, sotamuseon (ilmainen) sekä valokuvausmuseon. Neuvostoaikaa muistellaan pahalla ja itsenäisyyttä korostetaan ja arvostetaan. Keskustaan pystytetty Vapaudenpatsas ei seiso koskaan kukitta. Neuvostoaikana patsaan kukittamisesta joutui kuulemma Siperiaan... Epämääräiseksi jäi, mikä on latvianvenäläisen melko suuren vähemmistön asema ja miten heitä kohdellaan maassa.
Ostoksilla käyminen oli hieman työlästä. Rattaat piti nostaa joka paikkaan, minkä vuoksi jouduimme liikkumaan porukalla, vaikkei naistenvaatekaupat välttämättä olleet koko porukan ykkösvalinta. Ennen lähtöä luin kahvilassa vanhaa MeNaisia, jossa oli juttu Riiasta. Siinä mainittiin lastenvaateliike Zaza couture Rajna Bulvarisilla, joka myy kierrätyskankaista tehtyjä uniikkivaatteita. Aika tyyristä, mutta alesta löytyi Hipulle ihanaiset shortsit. Kesä tulkoon! Myös vanhemmille löydettiin paidat ja viimeiset latit tuhlattiin kentällä Riian mustaan balsamiin. Yöh, mutta sen sanotaan auttavan kaikkiin vaivoihin. Kun rahnaa jäi vielä sen jälkeenkin ja Hippu kävi ylikierroksilla, lahjoin hänet hiljaiseksi perässä vedettävällä puukoiralla.
Kielimuuria ei kannata Riiassa jännittää. Pärjäsimme hyvin englannilla, mutta myös laajempi kielitaito tuli välillä tarpeeseen. Olen lukenut vain kaksi kurssia venäjää, mutta aina, kun siitä on jotain apua, tulee hyvä mieli. Kioskin myyjä ei puhunut englantia, mutta viittilöimällä ja sanoilla "avtobus, pjat, dva biljeti" saimme haluamamme viiden matkan liput yhteishintaan 5 latia. Jotkut vanhemmat ihmiset eivät osaa englantia, mutta saksa sujuu. Barrikadimuseossa juttelimme pitkät tovit kassarouvan kanssa saksaksi kaikki yhtä kompuroivalla kieliopilla, mutta ymmärrettävästi. Latviaa käytimme vain kiittämiseen: paldies. Kielestä löytyy kuitenkin jotain tuttua. Talo on maja, metsä on meza, puisto on parks, valtio oli myös ihan tunnistettava sana...
Matka sujui siis oikein hyvin ja selvisimme hengissä viimeisestäkin etapista. Lensimme Kuopioon, josta appiukon oli määrä meidät hakea. Olin toitottanut ennen matkaa isille, että varmistaa hakijan tuovan Hipulle turvaistuimen. Ei mitään vauvan kuppia vaan kunnon turvaistuimen, niitähän saa vuokrattua lastentarvikekaupoista. Jotenkin oli hieman epävarma olo siitä jo etukäteen, mutta mies kertoi isänsä vakuuttaneen asian tulevan hoidetuksi tyttärensä kautta jo ennen kun ehti edes antaa ohjeita. Kentällä meitä odotti Carenan mitä ihmeellisin viritelmä. Lapsi nukkui istuimessa vyö pelkästään vyötäröltä ja olin kyllä peloissani. Matkassa oli hyvää onnea, kun mitään ei sattunut. Jatkossa pitänee varmistaa varmistuksen päälle.
]]>
