Hippu on siirtynyt ykköskerhoon. Menossa on varsinaiset synttäriviikot, kun juhlinta on alkanut viime viikon torstaina ja jatkuu edelleen. Juhlakauden huippu sijoittui viikonloppuun, kun järjestimme juhlat ystäville sekä sukulaisille. Väänsin synttärikakun ensimmäistä kertaa soolona ja olin itsestäni kovin ylpeä. Mikään taideteos kakku ei ollut, mutta kynttilä pysyi pystyssä ja puolukkarahka-suklaa-täyte oli hitti. Myöskin pizzarullat olivat helpommin sanottu kuin tehty, mutta kakkaramaisen ulkonäön ja hyvän maun kontrasti aiheutti juhlijoissa positiivisen reaktion. Tarjottavat riitti ja Hippu oli onnellinen leikkikavereista ja lahjakääreistä.

Tänään Hippulainen sai todella mieluisen lahjan, kun isotätinsä toi pikkuserkkujen vanhan heppa-lelun. Se on ollut leikeissä koko päivän! Bailaus jatkunee vielä huomenna ja perjantaina, kun tapaamme muutamia ystäviä, mutta sen jälkeen äidin on pidettävä leivoslakkoa. Vaikeaa tulee olemaan, sokeriaddiktio on jo saanut vahvan otteen. Myös päivittäinen siivous saa antaa tilaa opinnoille, vaikka olenkin nauttinut siisteydestä.

Lahjoja onkin tullut suorastaan valtavasti, huih! Olen kuitenkin riemuissani siitä, miten käytännöllisiä ne kaikki ovat. Vaatteet ja mekot ovat kauniin värisiä ja A-mallit takaavat pitkän käyttöajan. Kirjat sekä lelut ovat mitä mielenkiintoisimpia ja kaikki erilaisia. Niitä lukiessa Hippu on oppinut myös sanomaan "ki(r)ja". Taaperokärry taas on edistänyt kävelyn opettelua ja antanut rohkeutta liikkua kahdella jalalla. Myös ihanaiset Muumi-lusikat on otettu heti käyttöön avustamaan kroonisessa pikkulusikkavajeessamme. Tänä aamuna ihastelimme ensilumen peittämää maata ja mietin mielissäni Hipun uutukaisia lapasia, villasukkia sekä villatakkia. Läheisten käsityötaidot tekevät vaikutuksen aina uudelleen!

Vaikka Hippu ei saanut kristillistä kastetta, mietimme kummiasiaa pitkään. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että kummien aika on vasta, jos hän vanhempana päättää hankkiutua uskontokunnan jäseneksi. Luotimme siihen, että tällä pienellä riittää läheisiä ja välittäviä aikuisia elämässään ilman "statuksiakin". Ja voin onnellisena kertoa, että niitä on riittänyt. Tottakai se vaatii aktiivisuutta vanhemmilta olla yhteyksissä ystävien kanssa, mutta sitä kai olisi suotavaa vaatia myös kummillisien lapsien vanhemmilta. Ja kummeilta itseltään. Olen kuullut paljon surullisia tarinoita siitä, miten kummisuhde ei vastaakaan odotettua. Toisissa tapauksissa on ehkä odotettu liian paljon, toisissa toimittu liian vähän. Etukäteen ei voi tietää mihin elämä vie pitkäaikaisia ihmissuhteita...